Blogi

Miksi kannattaa liittyä Food Data Finlandin jäsenverkostoon?

Food Data Finlandin jäsenverkosto
Food Data Finlandin jäsenverkosto on ruokaketjun toimijoiden yhteinen kohtaamispaikka, jossa jäsenet voivat avoimesti ja tasavertaisesti kehittää ruokaketjun datan hallinnointia, läpinäkyvyyttä ja jaettavuutta. Jäsenet pääsevät toimimaan edelläkävijöinä ruokaketjun yhtenäisen datan hyödyntämisessä ja siten käyttämään ensimmäisinä yhteistyöstä syntyvää uutta tietoa omassa liiketoiminnassaan.

Ruokaketjun liiketoiminta- ja vientiympäristö ovat murroksessa: digitalisaatio etenee kiihtyvällä vauhdilla, koko ruokaketjuun tarvitaan lisää tehokkuutta, regulaatio EU-tasolla ja laajemminkin lisääntyy, kuluttajakäyttäytyminen pirstaloituu, kuluttajien vastuullisuusvaatimukset kasvavat ja terveys- ja turvallisuustietoisuus lisääntyvät. Tämän kaiken hallinnointi vaatii enemmän dataa ja sen käytettävyyttä.

Kun muutoksiin reagoidaan etupainotteisesti, ollaan valmiina ennen vaatimusten voimaantuloa. Samalla saadaan hyödynnettyä datan tarjoamat mahdollisuudet Suomen ruokaketjun kilpailukyvylle. Yksin tätä ei kuitenkaan kannata tehdä. Ruokaketjun ajassa pysyminen ja globaali kilpailukyky voidaan varmistaa ainoastaan tekemällä asioita yhdessä ja hyödyntämällä koko ketjun lävistävän datan tarjoamat mahdollisuudet.

 

Kehittämisestä innostuneille avoin verkosto

Food Data Finland on ainutlaatuinen hanke, joka dataan keskittyen tuo yhteen ruokaketjun toimijat alkutuotannosta teollisuuteen ja kauppaan. Sen ytimenä toimii hankkeen jäsenverkosto, jonka toiminta perustuu avoimeen ja tasavertaiseen yhteistyöhön ja siitä syntyviin yhteisiin kehitysprojekteihin. 

Jäsenverkosto on avoin kaikille organisaatioille sekä Suomessa että ulkomailla. Jäsenorganisaatio voi olla osa ruokaketjua tai esimerkiksi järjestelmätoimittaja, oppilaitos tai julkishallinnon toimija, kunhan toimijalla on tahto olla aktiivisesti mukana kehittämässä suomalaista ruokaketjua, joka hyödyntää avointa, yhteensopivaa ja globaaleihin standardeihin perustuvaa dataa.

 

Jäsenverkosto on väylä osallistua kehitystyöhön

Jäsenverkoston tavoitteena on yhteisten kehitysprojektien kautta rakentaa toimialan tehokkuutta, kasvua, ennustettavuutta, vientikykyä ja rikastettua dataa. Kääntöpuolena voidaan ajatella, että jos yhteistyössä ei toimittaisi, syntyisi alalle lisää erillishankkeita, osaoptimointia, rinnakkaisia järjestelmiä ja niiden myötä kustannusten kasvua.

On hyvä myös muistaa, että lisääntyviä datavaatimuksia ei pidä nähdä pelkästään taakkana. Ne tarjoavat muun muassa väylän kertoa kuluttajalle tuotteen tai toimijan vastuullisuusteoista, resurssitehokkuutta prosesseissa, kilpailuetua markkinoilla, tehokasta jäljitettävyyttä ja helpompaa hävikinhallintaa. Datapohjaisia ratkaisuja voidaan käyttää vientitarkoituksiin tai voidaan kehittää dataan pohjautuvia uusia liiketoimintamalleja. Jokaiselle toimijalle mahdollisuudet ovat erilaisia ja kukin taho voi kehittää niistä edelleen itselleen kilpailuetua.


 
Jäsenyys tarjoaa etuja

Jäsenverkosto kokoontuu kaksi–kolme kertaa vuodessa ruokaketjun yhteistyötä edistäviin tilaisuuksiin. Jäsenverkoston jäsenet pääsevät lisäksi osallistumaan kehitysprojekteihin, koulutuksiin ja webinaareihin. He voivat hyödyntää yhteistyössä syntyvää uutta tietoa, verkoston asiantuntemusta, kansainvälisten toimijoiden osaamista, markkinakatsauksia sekä viestinnällistä näkyvyyttä liiketoimintansa kehittämisessä. Verkoston toimintatapoja ja -muotoja kehitetään edelleen yhteistyön edetessä.

Me GS1:llä toimimme jäsenverkoston koordinaattorina. Avoimena ja puolueettomana toimijana tarjoamme näin ruokaketjun osapuolille neutraalin alustan verkostoitua ja kehittää yhteistyössä omia toimialojaan. Jos haluat liittyä mukaan, kerro kiinnostuksestasi verkkosivuillamme. Otamme sinuun yhteyttä ja keskustelemme liittymisestä jäsenverkostoon kanssasi.