Yhteinen ratkaisu kalan jäljitettävyyteen
EU:n yhteinen kalastuspolitiikka (YKP) asettaa kalatalousalan toimijoille vaatimuksia kalatuotteiden jäljitettävyydelle, tiedonhallinnalle ja raportoinnille. Toimijoiden tulee pystyä keräämään, säilyttämään ja välittämään tietoa tuotteista koko toimitusketjussa viranomaisille ja kauppakumppaneille. Vaikka alalla on jo käytössä ratkaisuja YKP:n vaatimusten täyttämiseksi, tiedonhallintaan ja tiedonsiirtoon liittyy edelleen haasteita. Tieto on usein hajallaan eri järjestelmissä ja toimijakohtaisissa ratkaisuissa, mikä vaikeuttaa tiedon hyödyntämistä ja lisää manuaalista työtä.
Projektissa tuodaan yhteen kalatalousalan yritysten, kaupan, tukun ja viranomaisten näkemykset tulevaisuuden toimintamallista, joka tukisi sekä lainsäädännön vaatimuksia että toimijoiden käytännön tarpeita. Tavoitteena on muodostaa yhteinen visio siitä, miten jäljitettävyystietoa voitaisiin hallita ja välittää toimijalta toiselle nykyistä tehokkaammin. Yhteisen toimintamallin arvioidaan helpottavan vaatimusten täyttämistä, tehostavan tiedonkulkua ja vähentävän manuaalista työtä koko ruokaketjussa.
Projekti on ensimmäinen vaihe, jonka lopputuloksena syntyy ehdotus tavoitetilasta ja jatkokehityksestä. Sen pohjalta päätetään, käynnistetäänkö seuraava vaihe, jossa määritellään tarkemmin rakennettava jäljitettävyysratkaisu ja sen toteuttaminen.
Projektin tehtävä ja tavoitteet
Projektin tavoitteena on:
- kartoittaa YKP:n ja siihen liittyvän raportoinnin tietovaatimukset kalan jäljitettävyydelle
- selvittää kalan jäljitettävyystiedon kulun nykytila ruokaketjun eri toimijoiden välillä
- arvioida nykyisten toimintatapojen ja tiedonvaihdon haasteita
- muodostaa yhteinen näkemys tulevaisuuden tavoitetilasta.
Projektin tuotoksina syntyy:
- kartoitus kalan jäljitettävyyden edellyttämistä tietovaatimuksista
- visualisoitu mallinnus alalla tarvittavan järjestelmän perustoiminnallisuuksista
- päätösesitys siirtymisestä määrittelyprojektiin, jossa tarkennetaan järjestelmän toteutus ja tarvittavat resurssit.
Projektin aikataulu
6.5.–14.8.2026
Projektiorganisaatio
GS1 Finlandin koordinoimaan projektiin osallistuvat Finnforel, Hätälä, Kalamakasiini, Kalaneuvos / Martin Kala, Kesko, Kespro, Lerøy Finland, Meira Nova, Pielisen Kalajaloste, PNM-Chipsters, Ruokavirasto, SOK, Suomen Kalankasvattajaliitto ja Valio Aimo.