GS1 2D-koodi pakkauksessa – mitä merkinnässä ja sijoittelussa kannattaa huomioida
GS1 2D-koodien käyttöönotto etenee vauhdilla, ja monessa yrityksessä ollaan nyt siinä vaiheessa, että koodia ollaan viemässä käytäntöön pakkauksiin. Tässä kohtaa nousee esiin hyvin konkreettisia kysymyksiä: miten koodi tehdään oikein, minkä kokoisena ja mihin se kannattaa sijoittaa, jotta se myös toimii arjessa. Käytännön toteutuksista on jo kertynyt ensimmäisiä kokemuksia, ja niiden perusteella tietyt asiat toistuvat. Niihin kannattaa kiinnittää huomiota heti alussa.
Kaikki QR-koodit eivät ole sama asia
GS1 2D-koodi ei tarkoita mitä tahansa QR-koodia, vaan ratkaisevaa on se, että koodin tietosisältö on standardin mukainen. Vaikka koodi näyttää teknisesti tavalliselta QR-koodilta, sen taustalla oleva rakenne on erilainen.
Tämä korostuu erityisesti viivakoodigeneraattoreissa. Osa työkaluista tuottaa täysin toimivia koodeja, mutta joukossa on myös ratkaisuja, erityisesti ilmaisversioita, jotka lisäävät koodiin ylimääräistä, näkymätöntä tietoa. Tällainen koodi voi toimia puhelimella moitteettomasti, mutta epäonnistua kassalla tai varaston lukijassa. Siksi koodin toimivuus kannattaa varmistaa nimenomaan niissä ympäristöissä, joissa sitä oikeasti käytetään – ei pelkästään matkapuhelimella testaten.
Viivakoodigeneraattoria käytettäessä on myös tärkeää valita oikea koodityyppi. Käytännössä vaihtoehdon tulisi olla joko ”QR”, ”QR powered by GS1” tai ”QR GS1 Digital Link”. Valitettavasti vaihtoehto “GS1 QR code” ei tarkoita oikeaa toteutusta, vaan kyseessä on GS1-standardi ajalta ennen GS1 2D-koodin kehittämistä.
Kokoa ei kannata optimoida liian pitkälle
GS1 2D-koodista puhutaan usein tilaa säästävänä ratkaisuna. Vaikka teknisesti koodin voi tehdä hyvin pieneksi, pakkauksessa sen pitää ennen kaikkea olla helposti löydettävissä ja nopeasti luettavissa.
Koodin fyysinen koko riippuu suoraan siihen sisällytetyn tiedon määrästä: mitä enemmän tietoa, sitä suurempi koodi. Käytännön toteutuksissa pelkän koodin koko asettuu usein noin puolentoista ja kahden senttimetrin väliin.
Viime aikoina onkin korostunut ajatus, että koodia ei kannata viedä minimiin. Riittävän kokoinen koodi löytyy nopeammin, ja se kestää myös paremmin painojäljen vaihtelua. Kyse on samasta ilmiöstä kuin perinteisissä viivakoodeissa.
Tyhjä tila koodin ympärillä ei ole kosmeettinen yksityiskohta
Itse GS1 2D-koodin lisäksi pakkauksessa on varattava tilaa koodin ympärillä olevalle tyhjälle tilalle, jotta lukija pystyy tunnistamaan sen oikein. Jos koodi on ahdettu liian lähelle tekstiä tai grafiikkaa, viivakoodinlukija ei välttämättä enää erota, missä koodi alkaa ja mihin se päättyy. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa muuten oikein tehty koodi ei toimi käytännössä.
Lisäksi on hyvä huomioida, että jos pakkauksessa ei ole enää EAN-viivakoodia, GS1 2D-koodin alle tulee merkitä GTIN-koodi selkokielisenä, jotta tunniste on käytettävissä myös tilanteissa, joissa 2D-koodia ei voida lukea.
Logo kuuluu pakkaukseen, ei koodiin
Teknisesti QR-koodia on mahdollista kustomoida esimerkiksi yritysten logoilla, ja markkinoinnissa tällaisia ratkaisuja näkee paljon. Toimitusketjun näkökulmasta tilanne on kuitenkin toinen. GS1-standardi ei salli logojen lisäämistä koodiin, eikä syy ole esteettinen vaan toiminnallinen. Koodin pitää toimia varmasti kaikissa tilanteissa, ja kaikki ylimääräinen heikentää tätä varmuutta. Vaikka logollisen koodin yksittäinen testaus näyttäisi toimivan, riskit kasvavat nopeasti, kun siirrytään tuotantoon ja erilaisiin lukutilanteisiin. Siksi turvallisin ratkaisu on pitää koodi teknisenä elementtinä ja brändi pakkauksen muissa osissa.
Värit toimivat eri tavalla kuin helposti ajatellaan
Värien osalta moni tekee johtopäätöksiä mobiilikäytön perusteella. Matkapuhelimen kameralla lähes kaikki 2D-koodin ja taustan väriyhdistelmät tuntuvat toimivan, mikä voi johtaa ajatukseen, että väreillä voi vapaasti leikitellä.
Kassapäätteet ja toimitusketjun viivakoodinlukijat toimivat kuitenkin eri tavalla. Niissä käytetään usein punaista valoa, mikä vaikuttaa suoraan siihen, mitä värejä voidaan luotettavasti lukea. Esimerkiksi punainen koodi vaalealla taustalla voi käytännössä kadota lukijalta kokonaan.
Tästä syystä viivakoodin perusperiaate ei ole muuttunut: tumma koodi vaalealla taustalla on edelleen varmin ratkaisu. Musta valkoisella toimii käytännössä aina, ja sitä vasten muita vaihtoehtoja kannattaa harkita tarkkaan.
Sijoittaminen ratkaisee käytettävyyden
Lopulta yksi tärkeimmistä vallinnoista on se, mihin kohtaan pakkausta koodi sijoitetaan. Koodin pitää olla helposti löydettävissä ilman, että pakkausta tarvitsee käännellä tai etsiä pitkään.
Tasainen pinta toimii parhaiten. Sen sijaan taitteet, kulmat ja saumat ovat paikkoja, joita kannattaa välttää. Kun koodi on selkeästi näkyvissä ja helposti saavutettavissa, sen käyttö on sujuvaa kaikille niin kassalla, varastossa kuin kuluttajankin käsissä.
Testaus on vaihe, jota ei kannata ohittaa
Käytännön kokemuksista ehkä tärkein oppi on se, että viivakoodi pitää testata ennen käyttöönottoa. Ja nimenomaan oikeissa käyttöympäristöissä. Pelkkä matkapuhelimella testaaminen ei riitä, koska se ei kerro mitään siitä, miten koodi toimii kassalla tai teollisessa lukijassa. Kun testaus tehdään kunnolla etukäteen, vältetään tilanne, jossa suuri määrä pakkauksia on jo markkinoilla ennen kuin ongelmat huomataan.
Lue myös sarjan edellinen blogikirjoitus:
