Projektielämää: Kun kaikki ei mennyt suunnitelman mukaan
Mutta sitten tulee se hetki, kun huomaat, että ei tämä toimi. Työ ei etene, tulokset eivät vastaa odotuksia tai projekti törmää yllättäviin haasteisiin. Vaikka kuinka yrittää puristaa, mikään ei oikein muutu.
Näissä hetkissä on helppo tuntea turhautumista. Onnistumisia juhlitaan, mutta epäonnistumisista puhutaan harvemmin. Silti juuri ne hetket, kun kaikki ei menekään suunnitelman mukaan, opettavat usein eniten.
Miksi epäonnistumisista pitää puhua?
Yksi sanonta, joka on jäänyt mieleeni, kuuluu: "En epäonnistunut. Löysin vain 10 000 tapaa, jotka eivät toimineet."
Thomas Edisonin ajatus sähkölamppujen kehittämisestä osuu yllättävän hyvin myös projektityöhön. Joskus voi käydä niin, että tavoitteet olivat liian kovat tai alkuperäinen suunta väärä. Mutta se, ettei kaikki mene nappiin, ei tarkoita, että työ olisi ollut turhaa.
Epäonnistumiset pakottavat katsomaan tarkemmin, mitä todella tapahtui. Mitä me opimme? Miten voimme tehdä seuraavalla kerralla paremmin? Projektissa ei aina tarvitse osua maaliin ensimmäisellä yrittämällä – tärkeintä on uskaltaa katsoa rehellisesti, mikä meni pieleen ja miksi.
Resilienssi: kyky jatkaa eteenpäin
Olen huomannut, että projektityössä tärkein taito ei ole se, että osaa tehdä täydellisiä suunnitelmia. Tärkeintä on kyky sopeutua, kun asiat eivät mene niin kuin piti. Resilienssiä on pysähtyä vaikeassa hetkessä, arvioida tilanne uudelleen ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet. Se on myös luottamusta siihen, että tiiminä tästä selvitään.
Epäonnistumisia voi kohdata monella tavalla. Voi yrittää sinnitellä samalla polulla, vaikka se ei johda mihinkään. Tai voi pysähtyä, myöntää tilanteen ja miettiä yhdessä, mitä seuraavaksi. On yllättävää, miten paljon jo pieni suunnanmuutos voi avata.
Opit kantavat pidemmälle kuin onnistuminen
Onnistumisten ja epäonnistumisten erottaa usein vasta jälkeenpäin. Projektissa, joka tuntui aikanaan epäonnistuneelta, saattaa olla juuri ne opit, joille seuraava onnistuminen rakentuu. Ehkä opimme tunnistamaan aikaisemmin, milloin suuntaa pitää muuttaa. Ehkä ymmärrämme paremmin, mihin pitää keskittyä ja mitä jättää pois.
Yhdessä projektissa huomasimme, että kaikki vaivalla tehdyt tuotokset jäivät asiakasyrityksissä hyödyntämättä. Ensireaktio oli turhautuminen: mitä me sitten oikein teimme? Mutta kun pysähdyimme tarkastelemaan tilannetta, syntyi oivallus. Seuraavalla kerralla varmistimme jo projektin suunnitteluvaiheessa, että mukaan tulee seurantajakso. Pysyimme mukana pidempään ja pystyimme tukemaan käyttöönottoa. Ilman sitä aiempaa kokemusta emme olisi tehneet tätä muutosta.
Epäonnistuminen ei ole loppu
Joskus projektin tärkein lopputulos ei ole se, mitä tavoiteltiin, vaan se, mitä opittiin matkan varrella. Tämä on se taito, joka erottaa pysähtyneen työn ja eteenpäin vievän kehittämisen. Uskallus myöntää, että suunnitelma ei toiminut, ja rohkeus kokeilla jotain uutta. Vaikka epäonnistuminen voi tuntua raskaalta, se ei ole loppu. Se on vain yksi vaihe matkalla. Ja usein juuri se vaihe, jonka ansiosta seuraava onnistuminen on mahdollista.
Milloin itse viimeksi pysähdyit miettimään, mitä opit, kun kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan?
Projektielämää-blogisarjan kirjoittaja CGO Laura Juntunen on projekteissa kuin kotonaan. Hän on liiketoimintalähtöinen kehittäjä, joka löytää polun kaaoksen keskeltä ja kääntää tavoitteet teoiksi. Laura on kehittämisen ikiliikkuja, joka hyödyntää yhteiskehittämisessä palvelumuotoilun keinoja ja fasilitoinnin taitoja. Vahva arvoketjuosaaminen ja kyky keskittyä konkretiaan tekevät hänestä varsinaisen projektielämän veturin.
