Purkkapaketti näyttää yksinkertaiselta – mutta onko se sitä?
Kun otat paketista purkan, et todennäköisesti ajattele sen pakkausta kovin pitkään. Se on vain paketti: muovinen blisteri, jonka päällä metallinen kalvo ja ympärillä kartonkinen sleeve.
Mutta kun katsomme hieman tarkemmin, pakkaus ei olekaan enää kovin yksinkertainen.
Yhdessä purkkapaketissa voi olla esimerkiksi:
- muovinen blisteri
- metallinen kalvo
- kartonkinen sleeve eli irrotettava pahviholkki
- liimoja ja painovärejä
Jokaisella näistä on oma materiaalinsa, painonsa, kierrätettävyytensä ja usein myös toimitusketjunsa.
Pakkausvalmistaja tuntee materiaalit, elintarvikeyritys tietää pakkauksen rakenteen, ja kauppa tarvitsee näitä tietoja esimerkiksi kuluttajille annettavia kierrätysohjeita varten.
Tällä hetkellä pakkaustieto ei kuitenkaan kulje sujuvasti ja yhdenmukaisesti ketjun osapuolten kesken.
Pakkausdata on nousemassa keskiöön
Viime vuosina pakkauksiin liittyvä tiedon tarve on kasvanut nopeasti.
Yritysten on pystyttävä esimerkiksi:
- raportoimaan pakkausmateriaalien määriä
- kertomaan kierrätetyn materiaalin osuus
- tuottamaan tarkkaa tietoa kierrätettävyydestä
Lisäksi EU-sääntelyyn on pian tulossa uusia vaatimuksia, jotka kasvattavat pakkaustiedon merkitystä entisestään.
Samaa tietoa tarvitaan samaan aikaan monessa eri paikassa: yritysten omissa järjestelmissä, toimitusketjun tiedonvaihdossa, viranomaisraportoinnissa ja yhä useammin myös kuluttajaviestinnässä. Haaste ei ole se, ettei tietoa olisi olemassa. Usein ongelma on se, että tieto on eri muodoissa, eri järjestelmissä ja eri tavoin kuvattuna. Tällöin sama tieto joudutaan kokoamaan, tulkitsemaan ja jakamaan yhä uudelleen eri käyttötarkoituksiin.
Yhteinen kieli pakkaustiedolle
Ruokaketjussa on jo nähty vastaava tietotarpeiden kasvu tuotetiedon puolella. Kun tuotteet tunnistetaan yksiselitteisesti ja niihin liittyvä tieto kuvataan yhteisellä tavalla, kasvaviin tarpeisiin voidaan vastata hallitusti. Tällöin tieto voi liikkua sujuvasti järjestelmästä ja yrityksestä toiseen.
Sama ajattelu on nyt nousemassa myös pakkaustietoon.
Käynnissä olevassa kehitysprojektissamme Pakkausmateriaalitietojen tietomalli ja tietojen digitaalinen jakaminen ja vastaanottaminen rakennetaan mallia, jonka avulla pakkauskomponentit voidaan yksilöidä ja niihin liittyvät keskeiset tiedot kuvata yhdenmukaisesti osana tuotetietoa. Tavoitteena on, että pakkaustiedot eivät jää yksittäisiin taulukoihin tai yrityskohtaisiin käytäntöihin, vaan niitä voidaan hyödyntää yhteentoimivasti koko arvoketjussa. Kun pakkaustieto perustuu yhteiseen rakenteeseen ja “yhteiseen kieleen”, sitä voidaan käyttää tehokkaasti niin liiketoiminnassa, raportoinnissa kuin kuluttajaviestinnässä.
Purkkapaketin tarina jatkuu
Tässä blogissa käsittelin, miten yksinkertaiselta näyttävä purkkapaketti sisältää yllättävän paljon tietoa. Seuraavassa kirjoituksessa sukellan tarkemmin siihen, mitä tietoja yhdestä purkkapaketista oikeastaan tarvitaan ja miksi.