Digitaalisen tuotepassin ensimmäiset eurooppalaiset standardit nyt saatavilla Suomessa
Digitaalinen tuotepassi (Digital Product Passport, DPP) on yksi Euroopan unionin keskeisistä välineistä kiertotalouden edistämisessä. Tulevaisuudessa tuotepassin avulla voidaan välittää tietoa esimerkiksi tuotteen alkuperästä, materiaaleista, ympäristövaikutuksista, korjattavuudesta ja kierrätettävyydestä koko tuotteen elinkaaren ajan. Tieto tulee olemaan saatavilla esimerkiksi tuotteeseen liitetyn QR-koodin kautta.
Nyt julkaistut standardit merkitsevät tärkeää siirtymää valmistelusta kohti käytännön toteutusta.
Standardit luovat yhteisen perustan
Standardien tavoitteena on varmistaa, että digitaalisten tuotepassien ratkaisut ovat yhteentoimivia eri toimialojen, maiden ja järjestelmien välillä.
Julkaistut standardit käsittelevät muun muassa digitaalisten tuotepassien tunnisteita, tuotteiden ja toimijoiden yksilöintiä, tiedonkantajia, tiedon keräämistä sekä tiedon jakamista. Yhdessä ne muodostavat perustan tuleville tuoteryhmäkohtaisille vaatimuksille, joita Euroopan komissio valmistelee parhaillaan delegoiduilla säädöksillä.
Vaikka standardit eivät vielä määrittele eri tuoteryhmien yksityiskohtaisia tietosisältöjä, ne antavat yrityksille tärkeää tietoa siitä, millaiselle tekniselle perustalle digitaalisten tuotepassien toteutus tulee rakentumaan.
– Standardien julkaiseminen tuo yrityksille kaivattua selkeyttä digitaalisten tuotepassien valmisteluun. Nyt käytettävissä on yhteinen eurooppalainen perusta, jonka pohjalta yritykset voivat arvioida omia tunnistamisen, tiedonhallinnan ja jäljitettävyyden ratkaisujaan, GS1 Finlandin CGO Laura Juntunen sanoo.
GS1-standardit osana digitaalisten tuotepassien toteutusta
Digitaalisen tuotepassin onnistunut käyttöönotto edellyttää yhteisiä sääntöjä tuotteiden tunnistamiseen, tiedon yhdistämiseen fyysiseen tuotteeseen sekä tiedon jakamiseen eri toimijoiden välillä.
Näillä osa-alueilla kansainvälisesti käytetyt GS1-standardit tarjoavat yrityksille valmiin perustan digitaalisten tuotepassien toteuttamiseen. Esimerkiksi GTIN-koodi mahdollistaa tuotteiden yksilöinnin, GLN-koodi tunnistaa yrityksiä ja toimipaikkoja, ja GS1 Digital Link yhdistää fyysisen tuotteen digitaaliseen tietoon QR-koodien ja muiden tiedonkantajien avulla.
Monille yrityksille tämä tarkoittaa mahdollisuutta hyödyntää jo käytössä olevia koodeja, prosesseja ja järjestelmiä myös digitaalisten tuotepassien toteutuksessa.
– Digitaalinen tuotepassi ei useimmille yrityksille tarkoita kokonaan uuden tunnistamisen infrastruktuurin rakentamista, vaan olemassa olevien standardien hyödyntämisen laajentamista osaksi tuotteiden elinkaaren aikaista tiedonhallintaa. Tämä vähentää tarvetta rinnakkaisille tunnistusratkaisuille ja tukee yhteentoimivuutta kansainvälisesti, Laura Juntunen toteaa.
Standardit osana eurooppalaista valmistelua
Digitaalista tuotepassia koskeva eurooppalainen standardointityö käynnistyi vuonna 2024 Euroopan komission toimeksiannosta. Työtä on tehty Euroopan standardointikomitea CEN:n ja Euroopan sähkötekniikan standardointikomitea CENELECin yhteisessä standardointikomiteassa, jossa myös suomalaiset asiantuntijat ovat osallistuneet valmisteluun SFS:n kautta. GS1 Finland on osallistunut standardointityöhön osana kansallista valmistelua.
Vaikka ensimmäiset digitaalista tuotepassia koskevat standardit on nyt julkaistu, sääntelykokonaisuus täydentyy edelleen tulevien vuosien aikana. Lisäksi kaksi Euroopan komission pyytämää standardia on parhaillaan hyväksyttävänä, ja niiden odotetaan valmistuvan syyskuussa. Euroopan komissio valmistelee parhaillaan tuoteryhmäkohtaisia vaatimuksia ensimmäisille priorisoiduille tuoteryhmille, kuten tekstiileille, elektroniikalle, akuille, rakennustuotteille sekä rauta- ja terästuotteille.
– Yritysten näkökulmasta viimeistään nyt on oikea hetki arvioida, miten nykyiset tuotetiedot, tunnistamisen ratkaisut, prosessit ja tietojärjestelmät tukevat tulevia digitaalisen tuotepassin vaatimuksia, Laura Juntunen huomauttaa.
GS1 Finland seuraa digitaalisen tuotepassin standardoinnin ja lainsäädännön etenemistä tiiviisti sekä tukee suomalaisia yrityksiä valmistautumaan tuleviin muutoksiin.
Lisätietoa
- GS1 Finland: Digitaalinen tuotepassi GS1-standardien tuella
- Standardit saatavissa SFS Storesta: https://store.sfs.fi/
- CEN-CENELEC-webinaari 25.6.2026: https://www.cencenelec.eu/news-events/events/2026/2026-06-25-webinar-eu-digital-product-passport/