2D-viivakoodit mahdollistavat ruokakauppojen hävikkiin muutoksen, josta hyötyvät sekä kaupat että kuluttajat
Useimmat meistä ovat tottuneet ruokakauppojen punaisiin tarralappuihin. Niiden avulla löydämme alennustuotteet, joiden viimeinen myyntipäivä lähestyy. Jotkut jopa “metsästävät” tällaisia löytöjä.
Samaan hengenvetoon monet tunnistavat tilanteen, jossa ostettu elintarvike on osoittautunut myyntipäivän osalta vanhaksi. Tai sen, kun paikallinen kauppias on hätäpäissään pistänyt suuren erän jotain tiettyä tuotetta mittavaan alennukseen, koska sen myyntipäivä vanhentuu jo seuraavana päivänä.
Tämä kaikki kiteytyy osaltaan ruokahävikkiin, joka näkyy arjessamme ja kulutustottumuksissamme paljon enemmän, mitä äkkiseltään ajattelemme.
Hävikin estämiseksi on olemassa aiempaa tehokkaampia mahdollisuuksia.
Apulaisprofessori Lauri Saarinen tutki yhdessä muun ryhmänsä kanssa 2D-viivakoodien mahdollisuuksia päivittäistavarakaupan ruokahävikin vähentämiseksi. Avainhuomioksi osoittautui tiedon kulkeminen ajankohtaisemmin, mikä mahdollistuu juurikin viivakoodien myötä.
– Meillä Suomessa on suosittua laputtaa tuotteet punalapuilla ja asettaa ne “parasta ennen” -koriin. 2D-koodit mahdollistavat kokonaisen tietojärjestelmän, jonka myötä tieto eri tuotteiden myyntipäivämääristä liikkuu tehokkaammin ja aikaisemmin. Näin ollen esimerkiksi alennukset on helpompi tehdä järkevämmin.
Saarinen muistuttaa, että nyt hyllyssä on useita samoja tuotteita eri päiväyksillä. Tämän seurauksena kauppiaalla ei ole käytössään ajankohtaisinta tietoa, jolla ohjata varastoja ja alennuksia aiempaa tehokkaammin.
– 2D-koodin käytännön hyöty näkyy esimerkiksi siinä, että jos jostain tietystä lihatuotteesta on jäämässä hävikkiä, voidaan verrata tehtyä myyntiennustetta toteutuneeseen saldoon. Sen myötä on mahdollista viestiä toimijoille sitä, mitä kannattaa pistää alennukseen ja mikä olisi optimaalinen alennushinta kyseiselle tuotteelle.
Automaattinen seuranta vähentää hävikkiä ja lisää kaupan tulosta
Aalto-yliopiston työryhmä teki ruoan verkkokauppaan kohdistetussa kokeilussa tuotteisiin päivämäärälisäykset. Loppukuluttajilta ei ole irronnut vielä asiakaspalautetta, mutta kauppiailta kiirivä tieto on ollut sitäkin rohkaisevampaa.
Dynaaminen ja automatisoitunut seuranta on vähentänyt hävikkiä 10 prosenttia, korkean hinnan tuoteryhmissä jopa 15 prosenttia.
– Luvut eivät äkkiseltään kuulosta isolta, mutta kun otetaan huomioon ruokakauppojen isot volyymit ja tiukat marginaalit, on kyseessä huomattava lisä kaupan tekemään tulokseen, Saarinen muistuttaa.
Saarinen muistuttaa, että QR-koodi on loppupeleissä vain yksi verkko-osoite, joka toimii lähinnä informaatio- ja markkinointikanavana. GS1:n 2D-viivakoodistandardi mahdollistaa suuren ja kattavan tietomäärän lisäämisen. Juurikin esimerkiksi tuotteiden päiväykset ja niiden tuotantoerät.
Suurin muutos tapahtuu kuluttajaviestinnässä
Merkittävin haaste liittyen tuotteiden laputtamiseen ja tuote-erien manuaaliseen seurantaan piilee viestinnässä. Yksinkertaisesti siinä, ettei kuluttajia ehditä saamaan tietoiseksi tuotteen vanhenemisesta (ja sitä myötä siihen kohdistuvasta alennuksesta).
2D-koodin avulla hävikin ennakoiminen aikaistuu merkittävästi, jonka myötä myös asiakasviestintään jää enemmän aikaa.
– Lopputulemasta hyötyy sekä kuluttajia, koska ruoan keskihinta pienenee, että myös kauppias, joka hävikin vähentymisen myötä saa paremman katteen.
Saarinen muistuttaa, että automaattinen dynaaminen hinnoittelu muuttaa monilta osin jo olemassa olevaa tapaa tehdä ja toimia.
– On mielenkiintoista nähdä, miten kuluttajalle, joka on tottunut punalaputtamiseen, tullaan jatkossa viestimään. Nythän monilla on kanta-asiakkuus ja ruokakaupoilla sovellukset. Ne ovat osaltaan mainioita keinoja viestiä tehokkaasti.
Muutos on jo käynnissä
Saarinen näkee, että muutos on jo käynnissä. Päivittäistavarakauppojen automaatiotrendi tulee jatkumaan siten, että yhä laajempi osa päätöksistä voidaan delegoida tekoälylle. Tässä tarvitaan silti ajan tasalla olevaa tietoa, joka on tämän muutoksen yksi tärkeimmistä askelista.
– Ihmisen rooli muuttuu lähemmäs taktista roolia, jossa ohjataan automaatiota ja punnitaan erilaisten vaihtoehtojen välillä. Toisin sanoen, vanhat rutiinit ulkoistetaan.
– Automaattinen ja dynaaminen seuranta ja hinnoittelu on jotain, mihin tulemme menemään yli ajan. Ja siitä tulee hyötymään monet.
Lue lisää
GS1 2D-koodi – Uuden sukupolven viivakoodi
GS1 2D-koodi avaa uusia mahdollisuuksia kuluttajaviestintään. Samalla se auttaa kehittämään tuotteiden turvallisuutta, prosessien tehokkuutta ja toimitusketjun hallintaa. Se on jopa askel kohti toimitusketjun yhteentoimivaa jäljitettävyyttä.