Datan systeeminen muutos ei synny siiloissa

Vihreä siirtymä muuttaa nopeasti sitä, millaista tietoa ruokaketjussa on pystyttävä tuottamaan, jakamaan ja hyödyntämään. Kyse ei kuitenkaan ole yksittäisistä järjestelmistä tai kehityshankkeista, vaan koko ruokaketjun läpi kulkevasta datan systeemisestä muutoksesta – muutoksesta, joka ei onnistu, jos jokainen rakentaa omaa maailmaansa erillään muista.

Ongelma ei ole teknologia. Ratkaisuja, standardeja ja toimintamalleja on jo olemassa, ja niitä hyödynnetään paikoin onnistuneesti. Haaste liittyy siihen, miten kehittämistä tehdään ja miten eri toimijoiden ratkaisut sovitetaan yhteen.

Kun kehitystyötä viedään eteenpäin organisaatio, viranomainen tai hanke kerrallaan, kokonaiskuva jää vajaaksi. Ratkaisut voivat toimia yksittäisissä kohdissa, mutta eivät ketjun tasolla. Tällöin syntyy päällekkäistä työtä, tehokkuus kärsii ja kustannukset kasvavat. Osaoptimointi lisääntyy, integraatiot monimutkaistuvat ja jälleen: kustannukset kasvavat.

Rakennammeko rinnakkaisia ratkaisuja?

Ruokaketjussa on käynnissä dataan liittyviä kehityshankkeita niin kansallisesti kuin EU-tasolla. Tavoitteina on lisätä läpinäkyvyyttä, varmistaa vastuullisuus ja tehostaa tiedonkulkua. Keskeinen kysymys kuitenkin on, miten näissä hankkeissa kehitettävä data lopulta toimii yhteen.

Jos dataa määritellään hankekohtaisesti ilman yhteisiä periaatteita ja standardeja, syntyy helposti rinnakkaisia ratkaisuja. Sama tieto joudutaan tuottamaan useaan kertaan eri muodoissa, eikä kokonaisuutta pystytä yhdistämään. Siksi kehitystyössä pitäisi tunnistaa yhteinen vastuu: kun dataa rakennetaan, se tulisi samalla rakentaa yhteentoimivaksi. Tämä tarkoittaa yhteisten rakenteiden, mallien ja standardien hyödyntämistä alusta asti – ei jälkikäteen.

Ilman tätä näkökulmaa digitalisaatio ei tehostu, vaan monimutkaistuu.

Miksi rakennamme uutta, jos toimivaa on jo olemassa?

Liian usein kehittämisen lähtökohta on uusi rakenne tai uusi alusta, vaikka samaan aikaan toimialalla on jo olemassa ratkaisuja tiedon jakamiseen, standardointiin ja yhteentoimivuuteen.

Ennen uuden kehittämistä olisi tärkeää tunnistaa, mitä on jo olemassa ja miten sitä voidaan hyödyntää. Keskustelu esimerkiksi eurooppalaisista datainfrastruktuurista (kuten CEADS ja EDIC For Agri-food) tekee tästä ajankohtaisen kysymyksen: kehitetäänkö aivan uusia, vain eurooppalaisia rakenteita vai hyödynnetäänkö olemassa olevia globaaleja, liiketoiminnassa jo käytössä olevia standardeja?

Päällekkäisten rakenteiden syntyminen ei ole digitalisaation kehittymistä, vaan sen vastakohta.

Kenen etua kehittäminen palvelee?

Kun kehityshankkeita on paljon, mutta ne eivät tue toisiaan, nousee väistämättä esiin kysymys: kenen etua kehittäminen lopulta palvelee. 

Jos julkisten järjestelmien kehittämisen lähtökohdaksi muodostuu tukien kasvattaminen tai olemassa olevien valuvikojen tilkitseminen, suunta on väärä. Veronmaksajien rahoja ei pitäisi käyttää tehottomien rakenteiden ylläpitämiseen, vaan niiden korjaamiseen. 

Myöskään yritysten ei kannata kehittää dataa omissa siiloissaan, omiin tarpeisiin optimoituina ratkaisuina. Tällöin syntyy helposti järjestelmiä ja tietomalleja, jotka toimivat sisäisesti, mutta eivät keskustele muiden kanssa.

Vihreän siirtymän tavoitteet toteutuvat vain, jos data liikkuu sujuvasti toimijalta toiselle. Vasta silloin datasta syntyy arvoa. Ilman yhteentoimivuutta data ei nimittäin hyödytä ketään. Tieto, jota ei voi yhdistää, jakaa tai hyödyntää, jää irralliseksi eikä tue päätöksentekoa tai liiketoimintaa.

Sirpaleisella datalla ei ole arvoa, vaan se vain aiheuttaa lisää työtä. Siksi keskustelu esimerkiksi datan hinnasta on toissijaista niin kauan kuin perusta ei ole kunnossa.

Yhteistyö ratkaisee

Tämä kaikki johtaa väistämättä yhteen johtopäätökseen: tarvitaan uusi yhteistyön kulttuuri julkisen ja yksityisen sektorin datayhteistyölle. Nykyinen tapa, jossa kehitetään rinnakkain ja kohdataan vasta toteutusvaiheessa, ei enää riitä. 

Datan systeeminen muutos edellyttää, että ratkaisuja suunnitellaan yhdessä alusta asti, hyödynnetään olemassa olevia standardeja ja rakennetaan yhteentoimivuutta koko ruokaketjun tasolla.

Lopulta kysymys ei ole yksittäisistä hankkeista, järjestelmistä tai teknologioista. Kyse on siitä, rakennammeko ruokaketjuun yhteentoimivaa datan kokonaisuutta – vai jatkammeko kehittämistä siiloissa, rinnakkaisina ratkaisuina.