Standardielämää: Nähdään yleisurheilukentällä
”Mennään kokeilemaan uutta urheilulajia. Nähdään sitten yleisurheilukentällä.” Tuossa lauseessa on suuri katastrofin mahdollisuus, koska ei kerrota, mitä lajia mennään kokeilemaan. Minun mielestäni kokeilu olisi ehdottomasti moukarinheittoa ja kaverin haaveissa olisi pika-aitojen lähtötelineet. Näitä kahta lajia on hiukan vaikea yhdistää. Miten ihmeessä moukarinheitto – joka on muuten äärimmäisen kiehtova ja hieno laji – liittyy työhöni? Ei mitenkään. Mutta tuossa esimerkissä tulee esiin yksi erittäin suuri tekijä työssäni: määrittely.
Yleisurheilu-vertauksessa kumpikin on oikeassa. Sekä se lähtötelineissä kyyristelevä kaveri, että minä siinä vieressä moukarini kanssa, sillä molemmat lajit menevät yläkäsitteen ´yleisurheilu´ alle. Ehdotuksessa ei tarkemmin määritelty, mitä halutaan tehdä, joten siinä sitten jokainen tekee omat päätelmänsä omien odotustensa ja mieltymystensä perusteella.
Meidän kaikkien elämä on täynnä määrittelyä ja niiden tulkitsemista. Teini-ikäiset ovat erittäin hyviä tulkitsemaan tiukasti annettua käskyä kirjaimellisesti sen määritysten mukaan. Jos sanon, että "tyhjennä tiskikone", tuo kyllä tapahtuu, mutta koska en tarkemmin määritellyt, että toimenpiteeseen kuuluu myös koneen täyttö astioilla, jotka odottavat tiskapöydällä, joudun joko laittamaan astiat koneeseen itse tai antamaan uuden määrittelyn. ”Sähän sanoit, että tyhjennä. Et maininnut mitään täyttämisestä”. Näin määrittelijän sydäntä lämmittää teinin kyky toteuttaa toimenpide määrittelyn mukaisesti. Äiti-roolissa tunne on hiukan eri.
Töissä tekemäni määritelmä kertoo asian, mitä haluan ja toteuttaja tekee toimenpiteet sen mukaisesti. Jos määritelmästä puuttuu toimenpiteitä, saan vajavaisen reaktion. Määrittely on minulle myös sanaleikkiä. Miten löytää asian ytimekäs kuvaaminen yhdellä tai kahdella sanalla? Esimerkiksi käyttöliittymän kenttänimet kun eivät voi olla kovin pitkiä. Haastekerrointa nostaa se, että yhdellä ilmaisulla voi joutua kattamaan useampien eri tuoteryhmien tarpeita. Termiä ei voi ottaa elintarvikkeilta, jos samaa kenttää käytetään myös pesuaineille. Käyttäjälle tämä saattaa tuntua siltä, että se joka nimen on määritellyt, ei tiedä asioista mitään, sillä nimi ei palvele omaa tuotetta. Eli keikun jatkuvasti liiallisen tarkkuuden ja liiallisen yleisyyden kapealla kaiteella.
Onneksi on mahdollista tehdä lisäksi kuvauksia ja ohjetekstejä, jotka auttavat tarkentamaan, mitä halutaan. Niissäkin on kyllä sitten tuo sama tason päättäminen tarkkuuden ja yleisyyden välillä. Asioiden määrittelyn lisäksi eri asioiden yhteyksien riippuvuudet on myös määriteltävä ja mietittävä, miten käyttäjää ohjataan toimimaan oikein tai estetään tekemästä virheitä. Välillä riippuvuudet voivat olla todella kompleksisia, ja jos jotain jää välistä, voi tuloksena olla kuvainnollinen tuulettimen ja eritteiden kohtaaminen.
Tiedän, että joidenkin mielestä määrittelyihmiset (vai olenko se vain minä) voivat olla rasittavia, kun haluamme käyttää täsmällisiä termejä asioista, joiden merkityksessä muut eivät välttämättä näe suurta eroa. Itselle ero on kuitenkin kristallinkirkas, ja ymmärrän, että pienten nyanssien erot on haastavia eri tulokulmasta asiaa katsoville. Kuinka monen kollegan kanssa olenkaan käynyt keskustelua termeistä ´attribuutti´ ja ´tietokenttä´ – tarkoittavatko ne samaa vaiko eivät. Kuitenkin, jos määrittelyissä on epätarkka, voi syntyä virheellisiä tulkintoja, kun niitä lukevat tekevät sen perusteella aina omia päätelmiään.
Standardielämää-blogisarjan kirjoittaja palvelukehityspäällikkö Mirva Alatyppö kutsuu itseään standardinkehittäjäksi ja standardinvartijaksi – jopa standardihörhöksi. Hän myös tunnustautuu uutuustuotebongariksi sekä allergeenien kyttääjäksi. Mirva on työskennellyt GS1:ssä ja sen edeltäjissä vuodesta 2003, joten hän todella tietää, miten GS1:n standardit ovat vuosien aikana eläneet.
