Standardielämää: Olen standardinvartija
Meillä GS1 Finlandilla on muutama henkilö, joiden päätyönä on standardikehitys ja standardin tulkitseminen normikielelle. Emme (valitettavasti) kulje viitassa, heiluttele taikasauvaa, tai meillä ei ole hienoa alusta, jolla kiidämme paikalle, kun standardi on vaarassa. Työmme on hiukan tavanomaisempaa palavereihin osallistumista, ohjeiden kirjoittamista ja neuvonnan antamista. Vaikka olisihan se hienoa taikasauvaa heiluttaen vaatia muilta standardille omistautumista.
Mutta mikä onkaan standardi? Sanana se tuo mieleen erilaisia assosiaatioita hotellihuoneista laatujärjestelmiin. Oikeastaan kielikin on yksi standardi eli on sovittu, mitä mikin asia tarkoittaa. Esimerkiksi sana kissa tuo mieleen yleensä hännällä ja neljällä tassulla varustetun karvaisen maukuvan eläimen. Jos mennään hiukan tarkemmalle tasolle, niin standardit ovat sopimuksia siitä, kuinka asioita hoidetaan. Niillä on ylläpitäjä ja niihin sitoudutaan.
Välillä kyseenalaistetaan sitä, tarvitaanko näitä GS1-standardeja lainkaan. Tähän vastaamiseen olen yleensä ottanut esimerkin omasta nuoruudestani. Tuo oli aikaa, jolloin viivakoodit alkoivat yleistyä. Yksi ystäväni oli silloin kaupan kassalla töissä, ja hän vannoi, että lopettaa työt, jos se pahuksen viivakoodinlukija tulee kassalle. Hän hallitsi kaupan tuotteet koodeilla ja pystyi niiden avulla syöttämään tuotteet kassaan. Hinta syötettiin erikseen. Miettikääpä nykyisiä myymälöitä: pystyisikö kassahenkilö hallitsemaan kaikki tuotteet ja niiden pikakoodit? Tuosta ystävästäni vielä mainittakoon, että hän on edelleenkin töissä kaupan alalla, eli eivät viivakoodit vieneetkään töistä kaikkea hauskuutta.
Viivakoodin, ja sen taustalla olevan GTIN-koodin, tehokkuus perustuu siihen, että kaikki voivat lukea niitä samalla tapaa, ja niiden sisältö on tarkkaan määritelty. Tuosta alkuajasta, jolloin tärkeintä oli saada automaattisesti hinta kassalla tuotteelle, on tultu pitkälle. Viivakoodin numerosarjaa eli GTIN-koodia käytetään jo paljon muuhunkin kuin hinnan hakemiseen. Siksi koko ajan on entistä tärkeämpää, kuinka sitä käytetään, jotta voidaan tarjota oikea tuotetietosisältö kaikkialla sitä tarvitseville. – Mutta kuinka houkuttavaa onkaan tehdä tuotteeseen muutoksia ja jatkaa silti samalla koodilla. Siinä kohdassa me standardinvartijat hyppäämme taistelukentälle.
Tämä pätee muihinkin GS1-standardeihin. Niissä on määritelty, mitä mikin asia tarkoittaa ja miten sitä tulee käyttää. Tarkoituksena on tehostaa toimintoja, kun ei tarvitse arvailla merkityksiä. Jos sitten lähtee sooloilemaan ja muokkaamaan ohjeita omien tarpeiden mukaan, voi tuloksena olla pienoinen hässäkkä. Esimerkiksi, jos vaikka taiteellisesti tuntuisi mahtavalta idealta painattaa viivakoodi punaisella tuotteeseen, niin ongelmia olisi edessä. (Viivakoodinlukijat nimittäin eivät tunnista punaisia viivoja, koska lukuvalo on itsessään punainen.)
GS1-standardien käyttöönottaminen on vapaaehtoista, mutta jos ne otetaan käyttöön, ovat standardien säännöt sitovia. Me standardinvartijat – vaikkakin ilman viittaa – autamme standardin tulkitsemisessa ja neuvomme ongelmatilanteissa. Me myös osallistumme standardien kehittämistyöhön, jotta ne paremmin palvelisivat käyttäjien tarpeita. Muun muassa kehittämisestä lupaan kertoa lisää myöhemmissä blogikirjoituksissani.
Standardielämää-blogisarjan kirjoittaja palvelukehityspäällikkö Mirva Alatyppö kutsuu itseään standardinkehittäjäksi ja standardinvartijaksi – jopa standardihörhöksi. Hän myös tunnustautuu uutuustuotebongariksi sekä allergeenien kyttääjäksi. Mirva on työskennellyt GS1:ssä ja sen edeltäjissä vuodesta 2003, joten hän todella tietää, miten GS1:n standardit ovat vuosien aikana eläneet.
