Standardielämää: Mistäs sinun tuotteesi osat tulevat?
Kun nyt miettii alkuperää tuotetiedoissa, niin samantyyppinen kysymys on kyllä vahvasti mielen päällä: Kenenkäs tuote tämä on ja missä se on tehty. Asiaa ei onneksi tarvitse selvittää istumalla kaupan edustalla kyselemässä, vaan tiedot ovat saatavilla tuotteen pakkauksesta. Pakkauksesta kun pitää ilmetä tuotteen nimi, valmistaja ja tietyillä ehdoilla myös valmistusmaa.
Tiukka syyni on kohdistunut erityisesti tuotteen valmistusmaahan. Siihen on tullut avuksi erilaisia pakkausmerkkejä, kuten Hyvää Suomesta. Haaste eri merkkien suhteen on kuitenkin se, että niiden taustalla on eri vaatimukset mistä raaka-aineet voivat tulla. Kuluttajan on vaikeaa pysyä kärryillä, mitä kaikki merkinnät tarkoittavat, kun vaatimukset vaihtelevat eri merkkien lisäksi myös tuoteryhmien mukaan.
Elintarvikkeille on lainsäädäntö tullut tähän avuksi. Pääraaka-aineen alkuperämaa on ilmoitettava pakkauksessa, jos kuluttaja voi jostain, esimerkiksi pakkauksen värityksestä tai muusta maininnasta, olettaa valmistusmaan, mutta raaka-aine tuleekin toisesta maasta. Tämän voi kuitenkin kiertää sillä, ettei laita pakkaukseen mitään ilmaisuja, missä tuote on valmistettu. Silloin ei pääraaka-aineen alkuperämaatakaan tarvitse kertoa.
Saan usein kysymyksen, miksi GS1 Synkkaan on pakko ilmoittaa tuotteen valmistusmaa (mikä laukaisee vaatimukset pääraaka-aineen alkuperän ilmoittamisesta). Syynä tähän on se, että toimitusketjussa tulee pystyä tarvittaessa löytämään esimerkiksi tietyssä maassa valmistetut tuotteet. Jos tietoa ei ole annettuna, sen kokoamisen haastekerroin ja kustannukset nousevat huomattavasti. Lisäksi valmistusmaa ja raaka-aineiden alkuperämaat kiinnostavat kuluttajia.
Nyt EU:sta on tulossa uusia asetuksia, jotka vaikuttavat vaatimuksiin alkuperätietojen ilmoittamisesta. Esimerkiksi metsäkatoasetuksen mukaan tietyille tuotteille pitää pystyä eräkohtaisesti ilmoittamaan mistä maasta tai alueelta raaka-aine on peräisin. Myös erilaiset vastuullisuusraportoinnit edellyttävät tuotteiden valmistusmaiden ja raaka-aineiden alkuperän tunnistamista. Alkuperätietojen tarve siis vain kasvaa jatkossa.
Enää ei riitä tieto, että kenenkäs tuote on kyseessä. Pitää antaa tarkempaa sukuselvitystä: mistäs sen osat tulevat.
Standardielämää-blogisarjan kirjoittaja palvelukehityspäällikkö Mirva Alatyppö kutsuu itseään standardinkehittäjäksi ja standardinvartijaksi – jopa standardihörhöksi. Hän myös tunnustautuu uutuustuotebongariksi sekä allergeenien kyttääjäksi. Mirva on työskennellyt GS1:ssä ja sen edeltäjissä vuodesta 2003, joten hän todella tietää, miten GS1:n standardit ovat vuosien aikana eläneet.
