Ohje

GS1 Synkka – Lisäkuvat

Lisäkuvat kuvaavat esimerkiksi tuotteen yksityiskohtaa, käyttötarkoitusta, tekstuuria tai ominaisuutta. Esimerkiksi ripsivärillä lisäkuva voi olla suurennos harjaosasta, vaatteella lähikuva kangaslaadusta tai meikillä värimallikuva.

Lisäkuvia käytetään, mikäli niillä on tuotteen valinnan ja ostamisen kannalta merkitykstä. Lisäkuvilla tarkennetaan tuotteen jotakin kuluttajalle oleellista yksityiskohtaa tai ominaisuutta tai annetaan ostamista helpottavaa lisätietoa. 

Lisäkuvat on tärkeää erottaa omalla kuvan tyypillä, jotta ne voidaan tunnistaa ja sijoittaa verkkokaupoissa oikeaan paikkaan. Lisäkuvia voi olla yhdellä tuotteella useita kappaleita.

Lisäkuva ei korvaa ensisijaista tuotekuvaa, vaan täydentää ja tarkentaa sitä. Lisäkuvaa ei myöskään voi merkitä pääkuvaksi, vaan pääkuva on aina ensisijainen tuotekuva

 

Tyyppi

Tyyppi määrittelee, minkälainen kuva on kyseessä. Valitse tuotekuva.

 

Kuvan tyyppi

KoodiArvoKuvaus
FYksityiskohtakuvaValokuva, viivapiirros tai muu graafinen esitys tietystä tuotteen ominaisuudesta tai ominaisuudesta. Sitä käytetään korostamaan kohteen yksityiskohtaa. Kuvassa voidaan esittää esimerkiksi tuotteen sisäosat, poikkileikkaus tai lähikuva tuotteen osasta. Yksityiskohtakuva voi sisältää myös yksityiskohtaa selittävää grafiikkaa tai tekstiä.
TSisältö-/tekstuurikuvaKuva, joka esittää tuotteen sisällön väriä tai pintarakennetta. Kuvassa ei esitetä tuotteen pakkausta, eikä siihen lisätä tekstiä tai grafiikkaa.

Esimerkkejä lisäkuvista

Seuraavassa on tyypillisimpiä esimerkkejä lisäkuvista.

 

Kosmetiikkatuotteen värimallikuva

Huulipunan lisäkuva

 

Kuva kosmetiikkatuotteen väristä ja tekstuurista

Ripsivärin lisäkuva

 

Yksityiskohtakuva tuotteen oleellisesta osasta

Ripsivärin lisäkuva

 

Kuva kangaslaadusta

Kissanpedin lisäkuva

Kuva tuotteen yksityiskohdasta

Kissanpedin lisäkuva

 

Lisäkuvan nimeäminen

GS1 Synkassa lisäkuva erotetaan muista kuvista aineiston tyyppi- ja kuvan tyyppi -tietojen avulla. Valitse kohtaan Tyyppi arvo Tuotekuva ja kenttään Kuvan tyyppi esimerkiksi Sisältö-/tekstuurikuva.

Nimeä lisäkuva seuraavalla tavalla: 

Kohta tiedostonimessäSisältö
1–14GTIN
15Alaviiva _
16Kuvan tyyppi

Esimerkki: 09520123456788_F.jpg

Edellisten lisäksi voit ilmoittaa tiedostonimessä alaviivalla erotettuna vapaaehtoisia lisätietoja. Lisätietoja voi olla yksi tai useampia. Ne tulee merkitä kuvan nimeen seuraavassa järjestyksessä:

Kielikoodi

Ensisijainen kieli, jota tuotekuvassa esiintyy.

Kaksikirjaimisessa ISO 639-1 -muodossa, esimerkiksi fi, sv, en. 

Päättymispäivä

Ilmoitetaan neljällä numerolla: kkvv

Esimerkiksi joulukuu 2024 ilmoitetaan 1224.

Järjestysnumero

Ilmoitetaan 2-numeroisena lukuna, jonka eteen tulee s-kirjain. 

Esimerkiksi s02

Esimerkki: 09520123456788_T_fi_1224_s02.jpg

 

Lisäkuvan aineistovaatimukset

TiedostomuotoJPEG, PNG tai TIFF (LZW-pakattu)
Kuvan kokoPidempi sivu 600–4800 px
VäriavaruusRGB