Ohje

GS1 Synkka – Tuotetiedot verkkokauppoihin

Verkkokaupat hyödyntävät GS1 Synkan tuotetietoja sivustoillaan. Kun tuote ei ole fyysisesti kuluttajan nähtävillä ja kosketeltavana, hän tekee ostopäätökset siitä annettujen tietojen perusteella. Verkkokaupassa tuotteen esittely täytyykin tehdä pelkästään kuvin ja sanoin, jolloin GS1 Synkkaan tallennettujen tuotetietojen merkitys entisestään korostuu.

Esimerkiksi elintarvikkeista ainesosaluettelot sekä allergeenitiedot ovat lainsäädännönkin vuoksi pakollisia tietoja, ja ne on näytettävä myös verkkokaupassa - vastaavasti kuin fyysisen pakkauksen kyljessä. Pakollisten tietojen lisäksi kannattaa pohtia, millaisena kuluttaja näkee ja kokee verkkokaupassa myytävän tuotteen. Onko tuotteesta näytettävä kuva hyvä, ja onko ominaisuuksista kerrottu riittävästi. Useimmille tuotteille parhaita lisätietoja ovat sanalliset, tuotetta markkinoivat täsmälliset kuvaukset sekä tarvittaessa käyttöohjeet. 

GS1 Synkan avulla voi välittää näitä tietoja verkkokauppakumppaneille muutaman tärkeimmän tietokentän avulla. On erityisen tärkeää tallentaa tieto oikeaan paikkaan, jotta se välittyy myös verkkoon kuluttajan nähtäville.

 

Markkinointiteksti

Lähes kaikissa verkkokaupoissa on tuotetietojen yhteydessä vapaa tekstikenttä tuotteen kuvailuun. Erityisesti pienemmillä mobiililaitteilla selaillessa tiedon selkeys ja helppo löydettävyys korostuvat. Markkinointiteksti löytyykin useimissa verkkokaupoissa heti kuvan, nimen ja hinnan jälkeen ensimmäisenä lisätietona tuotteesta.

Kuva-uutinen-tuotetiedot-verkokkaupassa-foodie-jaffa

GS1 Synkassa tällainen teksti ilmoitetaan attribuutilla Markkinointiteksti (Id 1083). Ole ytimekäs ja kerro tekstissä vain kuluttajalle oleellisimmat tiedot. Kirjoita selkeitä ja helppolukuisia lauseita, vältä huudahduksia tai mainoskieltä. Kuvauksen tulee olla aito kuvaus tuotteesta. Vääriä mielikuvia tai ylisuuria lupauksia ei saa antaa. Erityisesti elintarvikkeiden osalta on oltava tarkkana, millaisia ravitsemuksellisia tai terveysväittämiä tuotteesta saa antaa. Kilpailijoiden tuotteisiin vertaamista ei tule tehdä.

Hyvän markkinointitekstin sisältö:

  • Ominaisuudet: Kerro tuotteen ominaisuuksista, sisällöstä, raaka-aineista
  • Käyttö: Kerro tuotteen käyttötavoista ja -tarkoituksista, anna käyttövinkkejä
  • Hyödyt: Kerro tuotteen hyödyistä, erityisistä eduista, vastuullisuudesta

Tuoteryhmäkohtaisia esimerkkejä markkinointitekstin sisällöstä

Tuotekuvat

Verkkokaupoissa tuotekuva on kuluttajalle ehkä tärkein tunniste ja kuvaus myytävästä tuotteesta. Tutkimuksien mukaan kuluttajat jopa välttelevät tuotteita, joista kuvaa ei ole saatavilla. Myös EU:n kuluttajatietoasetus 1169/2011 velvoittaa, että kuluttajille on annettava yhteneväiset tiedot siitä riippumatta, ostaako kuluttaja tuotteen myymälästä vai verkosta.

GS1 Synkka -palvelusta tuotekuvat välitetään muiden tuotetietojen tapaan kaupparyhmille, tukuille ja foodservice-toimijoille. Tuotekuvien lisäksi voidaan välittää myös muita dokumentteja, kuten käyttöturvallisuustiedotteita.

Tutustu ohjeeseen Tuotekuvat ja dokumentit >

 

Kuva-uutinen-tuotetiedot-verkkokaupassa-fazer_tokmanni

Avainsanat

Avainsanat ovat asiasanoja tai termejä, joilla kuluttajat etsivät tuotetta verkkosivuilta ja verkkokaupoista. Usein tuotteita etsitään erilaisilla puhekielisillä ilmauksilla tai vakiintuneilla sanamuodoilla, jotka eivät välttämättä kuitenkaan esiinny tuotteen virallisessa nimessä. Sanat voivat olla esimerkiksi tuotenimen synonyymejä, yleisiä tuotenimen tai brändin väärin kirjoitettuja muotoja tai tuotenimestä poikkeavia taivutusmuotoja. Kuluttaja voi esimerkiksi hakea halloumijuustoa avainsanoilla ”grillijuusto”, ”vuohenjuusto” tai väärinkirjoitettuna ”halumi”. Avainsanoissa pyritään ottamaan nämä kaikki hakutavat huomioon ja parantamaan siten tuotteen löydettävyyttä.

Avainsanat tallennetaan GS1 Synkkaan näkymässä Markkinointi, tietokenttään Avainsanat (id 4163). Kenttään syötetään 5–10 sanaa, jotka kuvaavat tuotetta tai tuoteperhettä. 

  • Avainsanoissa ei kannata toistaa tuotenimessä ja markkinointitekstissä käytettyjä sanoja.
  • Avainsanat kirjoitetaan pienin kirjaimin. Välimerkkinä käytetään pilkkua ilman välilyöntiä. Koneluennan takia välilyöntiä ei tarvita sanojen väliin. 
  • Avainsanat kirjoitetaan ensisijaisesti suomeksi. Ne voidaan antaa myös ruotsiksi ja englanniksi, ja se onkin suositeltavaa, jos yritys välittää tuotetietoa muihin maihin.

Kuluttajaohjeet

Kuluttajaohjeilla tarkoitetaan tuotteen säilyttämiseen ja käyttöön liittyviä ohjeita, jotka on tarkoitettu tuotteen loppukäyttäjälle. Ohjeet on aina annettava, mikäli ne ovat painettuna myös tuotteen pakkaukseen. Muussa tapauksessa ohjeet ovat kuluttajalle hyvää lisätietoa ostopäätöksen tekemiseen.

Yhä enemmän suomalaisetkin verkkokaupat pyrkivät palvelemaan kolmella kielellä. GS1 Synkassa kuluttajaohjeet tulee tallentaa suomeksi ja ruotsiksi, mutta suosittelemme antamaan ne myös englanniksi. Verkkokaupoissa ohjeiden otsikkotekstit voivat poiketa GS1 Synkan kenttien nimistä. 

Tärkeimmät tietokentät kuluttajalle osoitettaville ohjeille GS1 Synkassa ovat:

Säilytysohje (Id 352)

  • Tuotteen säilyttämiseen liittyvät ohjeet, esimerkiksi "säilytettävä lasten ulottumattomissa" tai elintarviketietoasetuksen (2 jakso, 25 artikla) mukaiset elintarvikkeiden säilytysolosuhteet. 

Käyttöohje (Id 356)

  • Tuotteen käyttöön liittyvät hoito- ja käyttöohjeet, esimerkiksi tekstiilien hoito-ohjeet, kodinkoneiden käyttöohjeet tai äidinmaidonkorvikkeen pakkauksessa olevat käyttöohjeet
  • Lisäksi käyttöohjeisiin kirjoitetaan käyttöön liittyviä huomioita, mikäli tuotteesta on annettu terveysväitteitä, esimerkiksi:
    • maininta tasapainoisen ja monipuolisen ruokavalion ja terveiden elämäntapojen tärkeydestä
    • kuinka paljon ja kuinka usein elintarviketta on nautittava väitetyn hyödyn saamiseksi
    • asianmukainen varoitus niissä tuotteissa, joiden liiallisesta nauttimisesta todennäköisesti aiheutuu terveysriski

Pakolliset lisähuomautukset kuluttajalle (Id 1017)

  • Kuluttajilla tarkoitetut viranomaisten vaatimat huomautukset tai varoituslausekkeet, jotka löytyvät tuotteen pakkauksesta, ja jotka tulee olla nähtävissä myös verkkokaupoissa. Esimerkiksi:
    • ei alle 1-vuotiaille
    • kohonneesta verenpaineesta kärsivien henkilöiden on vältettävä tuotteen liiallista nauttimista
    • ei suositella raskaana oleville ja imettäville

 

Lisäksi elintarvikkeiden valmistukseen liittyviä ohjeita voidaan antaa Ravitsemukselliset tiedot -välilehdellä:

  • Valmistusohje (Id 940): ohjeet tuotteen valmistuksesta ennen tarjoilua
  • Tarjoiluehdotus (Id 945): tekstinä kuvattu tuotteen tarjoiluehdotus

Yhteystiedot

Verkkokaupassa myynnissä olevista tuotteista tulee kuluttajille kertoa Suomessa vastuussa olevan yrityksen yhteystiedot. Yritys voi olla tuotteen markkinoija, valmistaja, maahantuoja, edustaja tai jakelija. 

GS1 Synkan avulla vaaditut yhteystiedot voidaan välittää verkkokauppoihin. GS1 Synkkaan tulee ilmoittaa samat yhteystiedot, jotka ovat myös fyysisessä tuotepakkauksessa. Muita yhteystietoja tuotetietopalveluun ei ole tarpeen tallentaa, ja erityisesti henkilötietojen tallentamista tuotetietoihin tulee välttää.

Yhteystiedot tallennetaan tuotteelle Yleistiedot-välilehdellä Pakkaukseen painetut yhteystiedot -osion seuraaviin tietokenttiin:

  • Yhteystyyppi (Id 3182): valitaan sopiva vaihtoehto seuraavista
    • BZL Markkinoija
    • IMP Maahantuoja
    • DIS Jälleenmyyjä
    • Toistaiseksi ei ole erillistä tyyppiä valmistajalle tai valmistuttajalle, vaan näissä tapauksissa käytetään vaihtoehtoa Markkinoija.
  • Yrityksen nimi (Id 3195)
  • Yrityksen osoite (Id 3190): yrityksen postiosoite

 

Kuva-uutiset-tuotiedot-verkkokaupassa-yhteystiedot-arla_foodie